Taiga-Maton luojat Karim Tsarkov ja Sari Tirkkonen kohtasivat Pietarissa. Karim on Pietarin teatteriakatemiasta valmistunut nukketeatteriohjaaja.
Sari otti näyttelijän työstään virkavapaata ja Venäjän avauduttua ilmoittautui 1993 seikkailumielessä kurssille.
Pietarissa hän näki nukketeatteriesityksiä.
– Innostuin niistä. Tämähän on jotain uutta ja erilaista, hän huomasi.
Sarin näyttelijävanhemmista äiti oli ollut mukana, kun nukketeatteri Hevosenkenkä aloitti Espoossa.
Karim muutti Suomeen 25 vuotta sitten. Hän on kotoisin Hakassiasta ja vuosina 1996–97 pariskunta vietti paljon aikaa tuossa šamaaneista tunnetussa Etelä-Siperian tasavallassa.
Suomeen he tulivat taiteilijaperheen vieraiksi vanhaan kouluun Etelä- Savoon. Nyt heidän ja Taiga-Maton kotina on Mustion vanha asemarakennus.
Sieltä on helppo lähteä keikoillekin, kun suurin osa tilauksista tulee Uudeltamaalta.
Omat näytelmät
Karim kirjoittaa ja Sari kääntää Taiga-Maton näytelmät. He esiintyvät yleensä kahdestaan. Taiga- Matolla oli ennen koronaa noin 40-60 esitystä vuodessa, yhtenä vuonna jopa 100. Ensimmäinen näytelmä oli Villisorsan muna. Se on yhä ohjelmistossa, ja Karim kertoo, että esitys on koko ajan kehittynyt.
Viimeisin esitys on Äiti maata etsimässä, jonka teema on ekologinen.
He ovat tehneet myös aikuisille esityksiä projekteina ja festivaaleille, muun muassa Gogolin päällystakista nykyaikaan tuodun version Akakin unelma.
Sari kertoo: – Päällystakki oli vähän hullunkurinen, kertoi ikuisesta työttömyydestä.
Suosittu esitys aikoinaan oli Kalevala. Sitä esitettiin paljon kouluissa.
Karim muistelee, että Suomen Karjalassa oli kaikkein paras yleisö, joka uskoi tarinaan.
– Nyt Kalevala ei ole juuri muodissa, Sari toteaa.
Varsinais-Suomessa taas meni hyvin Lumityttö. Se on perinteisen venäläisen sadun pohjalta tehty ja sisältää erilaisia tekniikoita: käsiteatteria, marionetteja, naamioita.
Sen he voivat esittää venäjäksikin.
Taiga-Matolla on myös käytössään jurtta, joka on suosittu kesäfestivaaleilla.
Siihen liittyy mielenkiintoinen tarina, miten Karimin äiti vaihtoi sen Mongoliassa ompelukoneeseen.
Karim kertoo, miten taiteilija Olavi Nyman auttoi keksimään uuden teknologian, jolla jurtan voi pystyttää yksi henkilö. Mongoliassa tarvitaan aina kaksi.
Viipurissa palkittu
Taiga-Matto on osallistunut monille kansainvälisille festivaaleille. Koronan takia vuosien 2020 Viipurin ja 2021 Hakassian Tsir Tsajan -nukketeatterifestivaaleille he osallistuivat etänä.
Viipurin kansainvälisillä festivaaleilla vuonna 2019 he saivat palkinnon musiikista. Sari oli rumpalina, Karim soitti monniharppua – muinaissoitinta ja lauloi myös kurkkulaulua.
Karim uskoo, että vaikutuksen tekivät eri rummut. Venäjällä rumpuja ei ole paljon käytetty, eikä siellä ole niin hyvää koulutusta kuin Suomessa.
– Siis rockpuolella, täydentää Sari, joka alkoi soittaa rumpuja teatterikoulussa.
Karimin varsinainen soitin on haitari, minkä soittoa hän opiskeli musiikkiopistossa.
Viipurista on myös mielenkiintoinen C.G.Mannerheimiin liittyvä muisto. Festivaalin aluksi jokainen teatteri sai esitellä itsensä. Sari esitteli Taiga-Maton saaneen erityisen vieraan Suomesta. Karim tuli valtava Mannerheim-naamio päässä sapelin kanssa ja esitti sapelitanssin.
– Viipurissa ne eivät tienneet, miten tähän pitäisi suhtautua – huumorilla vai tosissaan. Se oli täyttä vitsiä, Sari lisää.
Karim nauraa, että heidät oli tv:ssä avajaisista leikattu pois. Mannerheim- naamion Karim oli alun perin tehnyt maahanmuuttajien yhdistyksen kanssa tehtyyn projektiin, joka kertoi Mannerheimin matkoista Tiibetiin.
Kun Taiga-Matto muutti Mustioon, Saria ja Karimia kiehtoi ajatus, että Mannerheim olisi voinut käydä heidän asemallaankin.
Mannerheim oli Mustion linnan isännän Hjalmar Linderin ystävä.
Hänen sisarensa Sophie oli Linderin puoliso muutaman vuoden ja hänellä itsellään oli Kitty Linderin kanssa romanssi vuosina 1918– 1919.
Yhteiskunta ja näytelmät
Näytelmäideoista Karim uskoo, että jotkut asiat vain pulpahtavat esiin.
Suomen tultuaan häneltä kesti pitkään ennen kuin ymmärsi, mitä täällä pitää tehdä. Karim pohtii: – Piti alkaa paremmin sisäistää, mitä yhteiskunnassa on vireillä. Mitä teemoja ja minkälaisia ongelmia voi nostaa esiin.
Esitysten suosioon vaikuttavat yhteiskunnan muutokset. Karim kertoo pöytänukke-esityksestä Alin aarre:
– Näytelmässä on kohtaus, missä Ali saapuu Kairoon pakolaisena.
Alussa oli hyvä vastaanotto, kun teimme näytelmän 2013. Sitten tuli pakolaisongelma, eikä aihe enää kiinnostanutkaan. Sari sanoi, että pitää lopettaa tämä näytelmä, mutta taas tilanne muuttui.
Karim on kokenut, että kun esitysten teon jälkeen jotain tapahtuu yhteiskunnassa, se vaikuttaa esitysten suosioon.
Viikinkisaagassa on teema alkoholijuomista. Siinä on kohtaus, missä lapsi Audun vannoo äidille, ettei juo ikinä, koska isä joi. Karim muistelee:
– Esityksessä oli miehiä, eivät tykänneet tästä. Ajattelimme jo, että kohtaus pitää ottaa pois. Sitten alkoi valtiollinen ohjelma lasten alkoholismia vastaan. Sen jälkeen kaikki hyväksyivät kohtauksen.
Sari toteaa, että lapset pitävät kaikesta, mutta on tärkeää, miten aikuiset ottavat esitykset vastaan, aikuisethan tilaavat.
Seuraava näytelmä on saunatontuista. Karim kertoo: – Kun tulin Suomeen, Sari alkoi jo jauhaa tontuista. Otin suuren tonttukirjan, luin, ja mitään ei tullut mieleen. Mutta sitten yhtäkkiä pystyin nopeasti kirjoittamaan jutun.
Sari lisää, että sauna on nyt hyvin ajankohtainen aihe, kun saunaperinne valittiin Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. Siitä tulee myös jouluesitys.
Hakassian perinteet Suomessa Karim alkoi kirjoittaa näytelmiä jo Hakassiassa, historiallisia teemoja.
Niistä tulikin Hakassian teatterin linja 10 vuodeksi. Sari kertoo, että Karimin kirjoittamat näytelmät voittivat Venäjällä festivaaleilla monia palkintoja.
Suomessa ensimmäinen asuinpaikka, pieni kylä oli mielenkiintoinen paikka tutustua kulttuuriin. Erityisesti luonnon läheisyys yhdistää.
Karim muistelee: – Joskus tuli tunne, että istun jossain Hakassian kylässä. Valmistivat kansanpukuja, rauhallinen tunnelma, vähän sama.
Hakassiasta on tuotu myös teatteriesityksiin erikokoisia koriste- tai šamaanirumpuja.– Meidän tavaramerkki, Sari arvioi.
Noin puolet nukeista ja paljon rekvisiittaa on tehty Hakassiassa muun muassa esityksiin Villisorsan muna, Kalevala, Lumityttö. Kalevalaan tehtiin myös kankaalle maisemamaalauksia.
Yksi nukkien tekijöistä on Gennadi Kokov, Karimin sukulainen.
Sari ja Karim ovat myös tuoneet hakassialaista teatteria Suomeen.
Yhteistyössä Suomi-Venäjä-seuran kanssa organisoitiin vuonna 2000 Karimin näytelmä Tšingis kaanin rakkaus muun muassa Tampereen työväenteatteriin ja Aleksanterin teatteriin.
Talvisodan kirjeet
Yksi Taiga-Maton esityksistä perustuu Karimin oman suvun tarinaan. Isoisä Mihail Kokov, runoilija ja dramaturgi alkoi kirjoittaa vuonna 1935 vaimonsa isästä. Hän jatkoi näytelmän kirjoittamista myös rintamalla, kun hänet lähetettiin Suomen sotaan 1939. Mihailin vaimo, Karimin äidinäiti kirjoitti päiväkirjaa. Hän halusi kirjoittaa, jotta mies voisi lukea kun palaa, millaista heidän elämänsä on ollut.
Päiväkirjan löytyminen oli jännittävää.
– Se on kuin aikakapseli, Karim toteaa.
Näytelmää on esitetty Suomen lisäksi Petroskoissa, Viipurissa ja Tallinnassa. Karim arvioi, että Suomessa oli haastava yleisö. Myös ensi-ilta osui epäsuotuisaan kohtaan vuoteen 2014, kun Venäjä valloitti Krimin. Karimista tuntui, että suomalainen yleisö oli jopa vähän aggressiivinen ja yleisössä olleet vanhat ihmiset ajattelivat: ”mitä sinä meille tässä haluat näyttää talvisodasta”.
Mutta esityksen jälkeen he olivat tyytyväisiä. Sari kertoo, että suurin osa ymmärsi. Näytelmässä oli ideana se, että Neuvostoliitto lähetti talvisotaan vähemmistökansalaisia, jotka eivät suunnilleen edes tienneet, missä Suomi on, eikä siinä käsitelty mitään neuvostomielistä.
Viimeinen šamaani
Mihail Kokov muokkasi näytelmänsä teatterille palattuaan Suomen rintamalta. Päähenkilönä oli kansalaissodan sankari, joka Stalinin aikana joutui kansanviholliseksi. Näytelmän alkuperäisessä lopussa punaiset ja valkoiset kaikki kuolivat.
Kansalaissota on traaginen, kukaan ei voita. Moskovasta tullut ohjaaja muokkasi lopun niin, että punaiset voittivat. Näytelmän nimi oli alun perin Viimeinen šamaani.
Karim kertoo, että isoisä oli kerännyt oikeaa šamaanitoimintaa, rituaaleja. Teatterissa oli myös näyttelijänä entinen šamaani. Kun hän esitti šamaanirituaaleja teatterissa, se oli tosi vaikuttavaa.
Karimin oma diplomityö liittyi myös šamaaneihin. Hän keräsi muun muassa rituaaleja. Hän otti myös saman nimen kuin isoisällä Viimeinen šamaani, koska isoisän näytelmän nimi oli vaihdettu. Karim muistelee:
– Siellä tuli näyttelijä esittämään šamaania. Hän alkoi laulaa šamaanin laulua, jonka hänelle oli opettanut yksi näyttelijä, joka oli oppinut laulun näyttelijältä, joka oli entinen šamaani. Siis sama mies, joka oli esiintynyt isoisän näytelmässä!
Kun Karimin näytelmän ensiillassa 1998 alkoi sataa lunta, se oli kuin merkki. Näyttelijät pelkäsivät, että voimat lähtevät liikkeelle.
Oikeita šamaaneja oli tullut katsomaan, samoin instituutista tutkijoita. He rauhoittivat näyttelijöitä, että tämä on vain esitys.
Diplomityöhönsä keräämän aineiston pohjalta Karim kirjoitti šamanismista kirjan, joka julkaistiin 2019. Häntä on aina kiinnostanut, millainen voisi olla muinainen teatteriperinne.
Suomeen tultuaan hän pääsi lukemaan, mitä suomalaiset kirjoittavat šamaanitutkimuksesta.
Hän huomasi yhteisiä asioita, esimerkiksi kuuli, miten lapsille sanottiin ’alas, alas’. Hakassiassa ’alasalas’ on pyhä sana, jota šamaanit käyttävät.
Nyt Karim kirjoittaa Siperian perinnenukeista ja Taiga-Maton historiasta. Pariskunta pohtii, mistä löytäisivät kirjalle julkaisijan.
TEKSTI VIRVE OBOLGOGIANI KUVAT KIMMO BRANDT