Suomalaisilla on kovin hatarat tiedot Tomskista – joku syrjäinen kyläpahanen kaukana Siperiassa. Todellisuus on toista. Kaupunki perustettiin jo 1600-luvulla ja se kasvoi alueen hallinnolliseksi keskukseksi. Siperian ensimmäinen yliopisto perustettiin Tomskiin 1878, kulttuuri kukoisti muutenkin.
Tomsk oli pitkään niin kutsuttu suljettu kaupunki eli ulkomaalaisilta oli sinne pääsy kielletty, alueella oli ase- ja puolustusteollisuutta sekä tutkimusta. Galina joutui pyytämään vielä 1980-luvulla suomalaiselle miehelleen erityisluvan alueelle, jotta pääsivät suvun luokse kylään.
Lapsuus ja kouluvuodet Siperiassa
Galina Anatoljevna Sirotina syntyi pienessä Arkashovon kylässä Tomskin lähettyvillä. Isä oli eläinlääkäri, äiti hoiti kotona viisilapsista perhettä. Isän tuberkuloosi vaikeutti perheen elämää. Vaikka ulkoinen köyhyys leimasi lapsuutta, niin ruuasta ei ollut puutetta, hevospihvejäkin oli ruokana usein. Galinalla on tästä ajasta hyvät muistot. Siperian kaunis ja jylhä luonto ympäröi kotia. Babushkan kanssa käytiin sienessä ja marjassa. Oli turvallinen olo, lapsista huolehdittiin, heitä rakastettiin.
Jo varhain koulussa opettajat huomasivat Galinan kielellisen lahjakkuuden. Hän kirjoitti runoja ja pääsi esittämään niitä kylän juhlissa. Opettajat ehdottivat kotiväelle, että tyttö siirtyisi Tomskiin kielipainotteiselle erikoisluokalle. Näin tehtiinkin ja Galina muutti sukulaisten luo jatkamaan opintoja erikoiskoulussa.
Ahkera tyttö pääsi hyviin tuloksiin ja kielistä kiinnostuneena valitsi pääkielensä saksan lisäksi vielä ranskan sekä opiskeli itsenäisesti englantia. Valmistumisen jälkeen, ja jopa sitä ennen, hän sai opettaa saksaa instituutissa nuoremmille polville.
Tytön oma horisontti oli silti kauempana: hän halusi korkeinta koulutusta Moskovassa.
Kun tämä ei onnistunut, hän pääsi Leningradiin aspirantuuriin. Tällaista opintovaihetta ei Suomessa ole, mutta käytännössä se tarkoittaa lisensiaatin ja tohtorin tutkintojen valmistavaa koulutusta.
Galina väitteli neuvostokäytännön mukaisesti lisensiaattitutkintoon kuuluvat aineet ja teki tutkimustyön. Sen jälkeen hän toimi yliopettajana Ammattiliittojen kulttuurikorkeakoulussa, opetti saksaa konservatoriossa ja työskenteli tulkkina. Melkoinen upeiden töiden kirjo siis pienelle siperialaistytölle, varsinainen menestystarina. Kyllä perhe ja suku olivat ylpeitä tyttärestään.
Leningradin upeus ja katastrofi
Asuminen Leningradissa kansainvälisessä asuntolassa avasi Galinalle näkymät laajempiin ympyröihin. Vaikka koulutustausta ja perinne rakentuivatkin vahvaan kommunistiseen ideologiaan, jonka tyttäriä ja poikia näissä paremmissa yksiköissä opiskeli, näyttäytyi maailma laveampana myös Galinalle. Galinan aviopuoliso rakastui vierasmaalaiseen, tuli ero, ja mies muutti Sveitsiin.
Galina teki yhä uraa ja menestyi toimissaan.
Leningrad oli kaikkinensa kiehtova ja kulttuurin täyttämä paikka, jossa uusista asioista kiinnostunut nainen löysi aina jännittäviä luentoja, esityksiä, elämää. Koko kauniin rakennelman romutti kuitenkin yksi ainoa kesäkuinen ilta 1980. Galina oli ystäviensä kanssa juhlimassa uudessa Pribaltiskaja-hotellissa sen tanssisalissa ystävänsä syntymäpäiviä. Ilta sujui mainiosti, orkesterissakin soitti Galinan oma oppilas.
Tanssittiin, naurettiin, pidettiin yhdessä hauskaa. Galinaa tanssitti komea bulgarialainen mies, joka osoittautui ansaksi.
Ravintolasta poistuessaan Galinan käsivarteen tartuttiin lujasti ja hänet vietiin erilliseen huoneeseen ja syytettiin vehkeilystä ulkomaalaisten kanssa. Laukku tutkittiin, sieltä ei mitään valuuttaa tai muuta luvatonta löytynyt, ei tietenkään, koska Galina oli ollut tyttöporukassa iltaa istumassa.
Galina vietiin miliisiasemalle, jossa miliisit pidättivät hänet ja tekivät seksuaalista väkivaltaa. Aamulla hän pääsi pois, ja sanottiin, että jos tästä kerrot, niin henki lähtee.
Romahduksen jälkeinen aika
Galinan maailma murtui täysin. Kaikki se, mihin hän uskoi, oli romahtanut. Hän oli opiskelullaan ja työllään rakentanut yhteistä tavoitetta, onnellista kommunistista maailmaa. Nyt sen tukipilarit olivat pahoinpidelleet hänet, vieneet ihmisarvon ja luottamuksen. Galinalle jäi pelko, että hänet surmataan, häntä seurataan, hänet on leimattu. Ystävät toki auttoivat, mutta traumasta ei päässyt irti.
Galina Punkkinen sanoo hirtehishumoristisesti, että paetakseen Neuvostoliitosta oli vain kaksi keinoa – kaapata lentokone tai avioitua ulkomaalaisen kanssa. Galina valitsi jälkimmäisen. Se oli helpompaa Leningradissa, jossa kävi paljon suomalaisia.
Ystävänsä kautta Galina tutustui suomalaiseen mieheen, avioitui tämän kanssa ja muutti Suomeen tammikuussa 1987. Tämä avioliitto päättyi kuitenkin eroon. Galina avioitui myöhemmin luumäkeläisen Pekka Punkkisen kanssa ja on ollut siitä lähtien, jo yli kolmen vuosikymmenen ajan, täysin luumäkeläinen. Suomen kansalaisuuden hän sai vuonna 1991.
Vuodet Suomessa
Lähtiessään Neuvostoliitosta Suomeen Galina ei tiennyt, mikä häntä täällä odotti
– köyhyys ja työttömyys vai opintojensa mukainen ura vieraassa maassa. Pääasiana oli silti poispääsy siitä maailmasta, joka oli romahduttanut unelmat ja tehdyn työn.
Ensimmäisenä ongelmana oli tietenkin kieli, Galinahan ei osannut suomea ja sitä vaadittiin kaikkiin virkoihin, töihin. Lisen- siaatin tutkinnosta ei ole paljon hyötyä, jos et osaa maan kieltä.
Ryssittelyäkin oli aluksi, ennakkoluuloisuus oli suurta, mutta se on selvästi vähentynyt. Kanssakäyminen Venäjän kanssa on lisännyt suvaitsevaisuutta ja ymmärrystä ihmisten kesken. Vaiherikkaiden aikojen jälkeen Galina pääsi loistavien tutkintojensa kautta ja kielellisesti lahjakkaana ihmisenä opettamaan venäjää korkeakouluihin ja opistoihin.
Hän on toiminut venäjän lehtorina Lappeenrannan teknillisessä korkeakoulussa sekä paikallisessa kansalaisopistossa, jossa
edelleen jatkaa työtään.
Suomi on näyttäytynyt hyvänä uutena kotimaana. Etenkin Luumäkeä hän kehuu, joskin myöntää, että Suomessa asiat ovat menneet viime vuosina huonompaan suuntaan. Palvelut kapenevat, huolenpito ihmisestä jää vähemmälle. Suomi on silti Galinalle ollut myönteinen kokemus. Täällä asiat hoidetaan järjestelmällisesti, harkiten ja ajatuk-sella. Venäjällä eletään hetkessä ja päätökset tehdään tunteella, ajattelematta suuremmin sitä, mitä päätöksistä seuraa.
Kohtalo
Venäläinen ihminen uskoo kohtaloon. Ihmisen tie on, kuten se on ennalta kirjoitettu, ainakin pääsääntöisesti. Galinan elämänkulku on ollut vaiherikkaiden kokemusten väylä, jota pitkin hän on seilannut kaukaisesta Siperiasta Etelä-Karjalan pikkukuntaan.
Naisen elämänvaiheiden kuuntelu voisi kestää loputtomiin. Hän puhuu vuolaasti ja täysin tarinaansa heittäytyen. Kuuntelija mykistyy kerta kerran jälkeen, tässä on jotain maagista elämän virtaa.
Galina Punkkinen on julkaissut kolmiosaisen elämäkertansa, jossa käy läpi vuosiaan, tapahtumia, kokemuksia. Tomsk – Sieluni kehto kertoo nuoruudesta, Leningradini monet kasvot opiskelun vuosista ja päätösteos Siperian sieluni Suomessa kokemuksista Etelä-Karjalan maisemissa.
Kiinnostavia puheenvuoroja Siperian sielunlinnun näkökulmasta.
TEKSTI JA KUVAT SEPPO PAAJANEN