Laatokan kiertäminen on suomalaisten keskuudessa jo niin suosittua, että pietarilainen kustantaja OOO Karta TD julkaisi Autoilijan tie- ja matkailukartan ”Вокруг Ладоги –Laatokan ympäri, historia ja nykyaika 1938–2017”. Siinä on venäläisten paikannimien lisäksi myös suomeksi nimet, joita käytettiin Karjalankannaksen ja Laatokan Karjalan kuuluessa Suomeen.
Lännen suunnalla venäläinen kartta yltää Niiralan–Värtsilän raja-asemalle asti. Aloitetaan kierros sieltä, Laatokan luoteisnurkalta. Kertoilen kiertomatkasta moottoripyörällä tekemilläni retkillä ottamieni valokuvien kera. Niiralasta Värtsilään Niiralan raja-asema Tohmajärvellä Pohjois-Karjalassa on aina auki, eikä siellä yleensä tarvitse jonottaa. Sen sijaan Venäjän puolella Värtsilän (Вяртсиля) raja-asemalla on usein ruuhkaksi asti suomalaisia polttoaineen ostajia, bensaturisteja. Silti rajan ylitys sujuu tavallisesti noin tunnissa, vähimmillään vain 20 minuutissa.
Heti Venäjän puolelle päästyä voi ostaa polttoainetta, vaihtaa ruplia tai käydä syömässä, vaikka rajavyöhykkeelle ei periaatteessa saisikaan pysähtyä. Rajavyöhyke yltää päätietä 86K-332 ajaen noin 15 kilometrin päähän Puikkolan (Пуйккола) kylään. Tie on erinomaisessa kunnossa, kun peruskorjaus saatiin syksyllä 2019 lähes päätökseen.
Muutama kilometri Puikkolan eteläpuolella on viitta ensimmäiseen matkailuhoukutukseen, Karelski Zooparkkiin (Карельский зоопарк). Se on kymmenen kilometrin päässä päätieltä Jänisjärven rannassa oleva eläintarha. Esitteen mukaan siellä on 30 hehtaarin alueella nähtävänä 500 eläintä. Jatketaan nyt kuitenkin päätietä kohti etelää.
Ruskealan marmorilouhos
Sata metriä ennen Ruskealan (Рускеала) kirkonkylää lähtee pohjoiseen sivutie. Se vie vuonna 1767 perustetulle louhokselle, josta saadusta marmorista tehtiin muun muassa pankkitalo Helsingin Kasarmitorin reunaan, Fabianinkatu 15:een.
Nykyisin louhoksella toimii Ruskealan vuoripuisto (Горный Парк Рускеала). Se on Venäjällä laajalti tunnettu nähtävyys, jossa on muun muassa luolia, louhokseen muodostunut järvi, puuveistosmuseo, kahviloita ja muita matkailupalveluja. Kaivospuistoon järjestettiin kesällä 2019 erityinen kuljetus: höyryveturin vetämä ”retrojuna” toi matkailijat Sortavalasta Ruskealan lähellä olevalle Matkaselän (Маткаселькя) asemalle ja vei iltapäivällä takaisin. Juna oli niin suosittu, että sen käyttöä suunnitellaan myös ensi kesäksi.
Kaivospuiston tienristeyksen jälkeen päätie ylittää koskena kuohuvan Tohmajoen. Laatokkaan laskevia pieniä jokia ylitetään jatkossa useita. Tohmajokikin vielä kahdesti.
Turistipyydyksiä yksi toisensa jälkeen
Ruskealasta kolmisen kilometriä Sortavalan suuntaan on perinteinen matkailukohde, Tohmajoen Ahinkoski. Nykynimeltään se on Ruskealan vesiputoukset (Рускеальские Водопады). Alueella käy kesäisin matkailijoita niin, että päätien liikenne vaikeutuu pysäköityjen autojen paljouden takia.
Kun Ahinkoskelta ajetaan noin 11 kilometriä eteenpäin, tulee näkyviin tuore turistipyydys nimeltään Piste kartalla (Точка накарте). Avaran pysäköintialueen takana harjanteella on kahvilarakennus, jonka sivuitse pääsee nykyaikaiselle hotellialueelle. Sen omistaa presidentti Vladimir Putinin lähipiiriin kuuluva pankkiiri Juri Kovaltšuk. Näin ollaan poistumassa alueelta, joka jäi vuonna 1944 tapahtuneen suomalaisten evakuoinnin jälkeen vuosikymmeniksi lähes asumattomaksi ja turisteilta suljetuksi.
Nyt siellä on useita matkailuyrityksiä, jotka ovat valmiina palvelemaan myös meitä suomalaisia.
Neuvostosovhoosi ja suomalaisvenäläinen kartano
Sortavalaa on esitelty Venäjän Ajassa jo aiemmin, joten ajamme nyt vain keskustan läpi ja lähdemme kiertämään Laatokkaa vastapäivään pitkin tietä A-121. Se on hyväkuntoinen, mutta alkumatkasta mutkainen ja mäkinen seuratessaan jo 1930-luvulla käytössä olleen tien linjaa.
Noin kymmenen kilometriä Sortavalan lounaispuolella tie läpäisee Saavain joen pohjoisrannalla olevan Haapalammen (Хаапалампи) kylän. Se rakennettiin Neuvostoliiton aikana karjanhoitoon keskittyneen Bolševik-suurtilan työntekijöille. Tila oli yksi Karjalan tasavallan parhaista sovhooseista, mutta nyt siitä on jäljellä vain tyhjät rakennukset joen eteläpuolella.
Noin kuusi kilometriä Haapalammen eteläpuolella lähtee päätieltä sivutie itään. Siellä oli kauniin Niemelänsalmi-lahden etelärannalla Suomen aikaan yli 800 hehtaarin suuruinen Niemelänhovin suurtila.
Jatkosodan jälkeen kartano jäi vaille hoitoa 2010-luvulle asti. Sitten Niemelänhovin päärakennus ja useita muita alkuperäisiä rakennuksia kunnostettiin ravintola- ja kokoustiloiksi. Viime vuosina hovin ympärille on rakennettu lomakylä, Laatokan kartano (Ладожская Усадьба).
Lahdenpohjasta sorateille
Niemelänhovista on enää 27 kilometriä Lahdenpohjaan (Лахденпохья), lähes 8 000 asukkaan kaupunkiin. Se oli Suomen aikaan Jaakkiman (Яккима) pitäjään kuuluva kauppala. Arkkitehti Otto I. Meurmanin suunnittelemassa keskustassa on useita 1930-luvulla tehtyjä rakennuksia. Yksi niistä on entinen rautatieasema, jossa toimii nykyisin pieni hotelli Karlen.
Isompia hotelleja löytyy kolmisen kilometriä keskustan pohjoispuolelta, Huuhanmäeltä (Хухоямяки). Se tuli 1930-luvulla tunnetuksi Viipurin rykmentistä, jonka suuria rakennuksia on vielä rappeutuvina jäljellä. Huuhanmäen kallioon louhittiin laaja luolasto, jossa toimi vuosina 1943–44 Suomen armeijan komentokeskus. Nykyisin kallio- luolastossa toimii sotahistoriallinen museo Gora Filina (Гора Филина).
Lahdenpohjasta voi jatkaa päätietä A-121 Jaakkiman kautta kohti Käkisalmea. Noin kahdeksan kilometrin päässä Lahdenpohjasta alkaa uusi tieosuus, joka on linjattu metsien läpi suoraksi ja nopeaksi väyläksi. Jos haluaa nähdä kiinnostavia kohteita, on ajettava pitkin vanhoja teitä. Niistä ensimmäinen, 86K-119, erkaantuu päätiestä jo kolmen kilometrin päässä Lahdenpohjan keskustasta. Etelään kohti Lumivaaraa vievää leveää soratietä on helppo ajaa enduromoottoripyörällä ja henkilöautollakin.
Lumivaaran kirkkoa kunnostetaan
Lumivaara (Лумиваара) oli 80 vuotta sitten yli 6 000 asukkaan suomalainen pitäjä. Sen keskuskylä Kumolassa asuu enää noin sata ihmistä, ja useimmat pikkukylät ovat tyhjiä.
Maaseudun pienet kylät tyhjennettiin, koska 1950- ja 1960-lukujen vaihteessa Neuvostoliiton johto piti pikkukyliä kehityskelvottomina, ”perspektiivittöminä”. Kumolassa on kuitenkin jäljellä ja asuttuina suomalaisaikana rakennettuja taloja, muun muassa posti ja kansakoulu.
Lumivaarassa on myös yksi Suomen ajalta säilyneistä kirkoista. Venäläinen Karjalan evankelis-luterilaisen kirkko on aloittamassa sen kunnostustyöt. Nähtäväksi jää, mitä tehdään kirkonkelloille, jotka on siirretty Lumivaarasta edellä mainitun Huuhanmäen Jakkimaa-hotellin pihalle.
Seitsemisen kilometriä Kumolasta länteen on Huhtervu (Хухтерву), joka oli Lumivaaran toiseksi suurin kylä. Nykyisin siellä on noin 50 asukasta.
Tervun joki ja hovi
Noin viisi kilometriä Huhtervun länsipuolella päästään päällystetylle tielle, joka vie Kurkijoelle. Tien päällyste päättyy 6,5 kilometrin päässä, ja päätiestä eroaa pienempi tie 86K-107 kaakkoon. Se on henkilöautolla ajettavassa kunnossa ja vie Laatokan rantaan, Tervunjoen suussa olevaan Tervun (Терву) kylään.
Kylä on sekä maastonsa että historiansa puolesta kiinnostava. Seutu kuului Suomen autonomian aikana Tervun hoville, jota hallitsi vapaaherra Johan U. S. Gripenberg.
Myöhemmin hovin päärakennukseen tuli kunnalliskoti, ja alueella toimi muun muassa mielisairaala, saha, voimala ja mylly.
Muutama noista rakennuksista on jäljellä. Hovin ison päärakennuksen paikalle on rakennettu Neuvostoliiton aikana pienempi asuintalo. Nykyisessä Tervun kylässä asuu ympärivuotisesti noin sata ihmistä. Tervusta voi ajaa tietä 86K-114 toiseen Laatokan rantakylään, Vätikkään (Вятиккя). Sen lähellä on Kojonsaari (Койонсаари), jonka pitkät hiekkarannat, Vätikän hiekat, olivat jo Suomen aikaan suosittu kesänviettopaikka. Vätikästä on suora reitti takaisin päätielle.
Kurkijoen kulttuurikylä
Päätielle palattua kannattaa pysähtyä kaarteessa juuri ennen Soskuanjoen ylitystä. Tien pohjoispuolella metsikössä on pieni hirsistä tehty paarihuone, jonka läpi mennään vanhalle hautausmaalle. Täällä on presidentti Lauri Kristian Relanderin (1883–1942) isän Evald Kristianin ja äidin Gertrudin hauta. Useita suomalaisten hautoja on yhä tunnistettavassa kunnossa, koska Kurkijoelta kotoisin olevat suomalaiset ovat kunnostaneet kalmistoa.
Kurkijoen (Куркиëки) kirkonkylä on kymmenen kilometriä pitkän Laikkalahden rannalla. Lahteen laskee lännestä Raholanjoki ja pohjoisesta Heinjoki (vanhoissa kartoissa: Kurkisiinjoki), jotka yhtyvät kylän keskellä Kurkijoeksi.
Suomen aikaan Kurkijoen pitäjässä oli lähes 10 000 asukasta. Nykyisin heitä on noin 1 500. Suomen ajalta kylässä on muun muassa maamiesopiston päärakennus, kirjasto ja kunnantalo.
Arkkitehti Lars Sonckin veljelleen Karl Johanille piirtämä huvila on vanhoista rakennuksista tunnetuin. Vanhaa ja uutta tietä Käkisalmeen Kurkijoen kylästä Hiitolaan (Хийтола) vievä vanha tie on nykyisin hiljainen, mutkainen, mäkinen ja niin kuoppainen, että auto saa helposti pohjakosketuksia. Helpommalla pääsee ajamalla Kurkijoelta pohjoiseen viisi kilometriä uudelle A-121:lle.
Käkisalmen pohjoispuolinen osuus tiestä A-121 on peruskorjattavana. Työ ei enää suuresti haittaa matkailijan kulkua, koska nyt tehdään metsien läpi uutta, suoraa tielinjaa. Vanha, mutkainen tieosuus päällystettiin muutama vuosi sitten, joten sitä pitkin on mukava saapua kaupunkiin. Karjalan tasavallassa käytetään entisillä Suomen alueilla ja myös pohjoisempana Vienan Karjalassa suomen- tai karjalankielisiä paikannimiä. Leningradin alueella lähes kaikki suomalaiset paikannimet korvattiin venäläisnimillä.
Osa uusista nimistä on käännöksiä suomalaisnimistä, ja jotkut paikannimet perustuvat sotasankareiden tai poliitikkojen sukunimiin. Muutamat nimet on keksitty maiseman mukaan: Käkisalmi on nykyisin Priozersk (Приозерск), suomeksi suunnilleen ”järven äärellä”.
Yöksi Priozerskiin
Priozerskin keskustaan tullaan pohjoissuunnasta ohi vanhan hautausmaan. Siellä ei Suomen ajasta ole mitään jäljellä, sillä suomalaisten hautakivet hävitettiin Neuvostoliiton aikana. Näin kävi useimmille luovutettujen alueiden hautausmaille. Vain Sortavalassa suomalainen hautausmaa on alkuperäisessä asussaan.
Suomalaisajalta Priozerskissa on säilynyt rautatieaseman päärakennus, joka on yhä käytössä. Komeimpiin vanhoihin rakennuksiin kuuluu hotelli Korela (Корела). Se on alkuaan Vuoksenhovi, arkkitehti Jalmari Lankisen suunnittelemaa puhdaslinjaista funkkistyyliä oleva rakennus vuodelta 1939.
Myös vuonna 1930 valmistunut, arkkitehti Armas Lindgrenin suunnittelema luterilainen kirkko on varsin hyvässä kunnossa. Se on ollut käytössä nuorison kulttuuritalona. Vuoksen pohjoishaara virtaa kaupungin läpi. Joen etelärantaa seurailevaa Naberežnaja-katua (Набережная yлица) ja edelleen Vyborgskaja-katua (Выборгская yлица) voi ajaa Laatokka-järven äärelle, joen suistoalueen laajoille hiekkarannoille.
Alueella on uusi hotelli Piste kartalla Priozersk (Точка на карте. Приозерск). Edellä mainitun Korelan lisäksi keskustassa on myös hotelli Kexholm (Кексгольм). Priozersk on hyvä välietappi ja yöpymispaikka. Jatketaan täältä tarinan seuraavassa osassa matkaa Laatokan ympäri.
Teksti: Veijo Saano
Kuvat: Veijo Saano ellei toisin mainita.
Karttakeskuksen julkaisema Karjala Autoilijan tiekartta on tilattavissa useista verkkokaupoista esimerkiksi Adlibris-kirjakaupasta.