Mikään ei ole ikuista – ei myöskään Tampereella sijaitseva maailmankuulu Lenin-museo. Sen ovet suljetaan marraskuussa, mutta samassa paikassa avataan ensi vuoden helmikuussa uusi museo, joka kantaa nimeä Nootti. Uuden museon on määrä keskittyä Suomen ja itäisen naapurimme suhteiden monivaiheiseen historiaan.
– Aikansa kutakin, vastaa Työväenmuseo Werstaan johtaja Kalle Kallio uteluihin Lenin-museon hautaamisen syistä.
– Lenin ei ole enää sellainen hahmo, joka määrittäisi Venäjää tai Suomea. Pikemminkin Lenin-nimestä on museolle tullut taakka.
Lenin-museo siirtyi Työväenmuseo Werstaan osaksi vuonna 2013. Sitä ennen museon omisti Suomi-Venäjä- Seura. Museon perusti vuonna 1946 Suomi-Neuvostoliitto-Seura, joka oli aikoinaan vahva, jopa puolivirallisen aseman saanut kansalaisjärjestö. Tämän syksyn aikana on Werstaalla tehty kiivaasti töitä uuden museon käsikirjoituksen parissa. Tässä haastattelussa museonjohtaja
Kalle Kallio raottaa hieman tulevaisuuden ovea ja kertoo, millainen museo Tampereen työväentalossa helmikuussa avautuu.
Kävijöissä huima loppukiri
Tampereen Lenin-museo koki eräänlaisen uudelleensyntymän vuonna 2016 kun sen perusnäyttely ja kokonaisilme uudistettiin. Museo ei enää esitellyt niinkään sankarillista ja erehtymätöntä vallankumouksellista V. I. Leniniä kuin bolshevikkien luomusta, Neuvostoliittoa.
Vuonna 2016 ei tohdittu vielä luopua Lenin-brändistä, koska se nautti jopa kansainvälistä tunnettavuutta. Samaan aikaan kun entisten sosialististen maiden Lenin-museoita lakkautettiin,
Tampereen Leninmuseo jatkoi entisellä nimellään. Sen kerrottiin olevan maailman ainoa Lenin-museo Venäjän ulkopuolella. Nyt ajan arvioidaan olevan kypsä Lenin-brändistä irtaantumiseen.
– Näyttää siltä, että tieto museon sulkeutumisesta nykymuodossaan on kulkeutunut laajalle, koska kävijämäärät ovat nousseet ”loppusuoralla” huikeasti. Esimerkiksi tämän vuoden heinäkuu oli vilkkain heinäkuu sitten Neuvostoliiton hajoamisen, Kalle Kallio myhäilee.
– Peräti joka kolmas Lenin-museossa käynyt on ollut ulkomaalainen, mikä kertoo museon tunnettavuudesta Suomen rajojen ulkopuolella.
Esimerkiksi Werstaan päämuseossa vain joka kymmenes kävijä tulee ulkomailta.
Uusi Nootti-museo ei enää tavoittele kävijävirtaa niinkään Leninnimen imaisemista turisteista kuin kaikista Suomen ja Venäjän suhteista kiinnostuneista ihmisistä. Tulevaisuudessa museo aikoo satsata muun muassa koululaisvierailuihin.
Mikä ”nootti”?
Kun samaan lauseeseen asetetaan Suomen ja Neuvostoliiton suhteet ja nootti, kiitävät varsinkin vanhempien ikäpolvien ajatukset vuoteen 1962 ja niin sanottuun noottikriisiin.
Tuolloinhan Neuvostoliitto lähetti Suomelle nootin, joka sisälsi kutsun neuvotteluihin ”Saksan aiheuttamasta uhasta”.
Suomessa pelästyttiin.
Presidentti Urho Kekkoselle tarjoutui mahdollisuus sovitella päälleen sankarinviittaa, kun hän matkusti Novosibirskiin ja sopi asiat siellä itänaapurimme johtajan Nikita Hrushtshevin kanssa.
Hrushtshev ilmoitti, että neuvotteluja ei tarvita, koska Kekkoseen luotetaan. Kekkosen vastaehdokas Olavi Honka luopui ehdokkuudestaan ja Kekkonen valittiin naapurisuhteiden takuumiehenä uudelleen maan johtoon.
– Museon nimi ei varsinaisesti tule tästä nootista, vaikka mielleyhtymät ovat ymmärrettäviä, Kalle Kallio kommentoi.
– Noottihan viittaa yleisesti valtioiden väliseen diplomaattiseen kanssakäymiseen ja sopii siten hyvin naapuruussuhteista kertovan museon nimeksi.
Kansainvälisen yleisön tavoittaminen Nootti-nimellä on hieman ongelmallista. Nootti on englanniksi ”note”, mutta sanalla on englanninkielessä muitakin merkityksiä kuin kansainvälisen diplomatian tuntema.
– Ulkomaille uutta museota markkinoidaan tällä samalla nimellä Nootti-nimellä. Se on siis ”Nootti – Museum of Finnish-Russian relations”. Sinänsä Nootti-nimi seuraa museoiden nykyistä nimitrendiä.
– Urheilumuseo on Tahto, lelumuseo Leikki, Päivälehden museo Merkki ja onpa meillä tiedemuseo Liekkikin. Nootti istuu hyvin tähän ”nimimuotiin”, Kallio arvioi.
Lenin ja SNS/SVS pysyvät esillä
Uusi museo rakennetaan pääosin Lenin-museon esineistön varaan. Museovieraille näytetään sekä nyt esillä olevia että varastossa säilytettäviä esineitä. Viimeisiään vetelevän Lenin-museon sisääntuloa hallitsee suurikokoinen perineuvostoliittolainen Lenin-patsas. Säilyykö se?
– Ei ole pois suljettu, että se on esillä uudessakin museossa, Kalle Kallio vastaa arvoituksellisesti.
Entä näytetäänkö se kuuluisa vuoden 1962 nootti jossain muodossa?
– Sitä en voi luvata. Ehkä näytetään, ehkä ei, museonjohtaja jatkaa arvoituksellisella linjallaan.
Museon perustanut Suomi-Neuvostoliitto- Seura sekä sen työtä jatkava Suomi-Venäjä-Seura tulevat olemaan läsnä uudessa museossa – ovathan ne kiistämättä olleet tärkeässä osassa naapurimaiden välisessä kanssakäymisessä.
Kalle Kallio muistuttaa, että Suomen ja itänaapurimme väliset suhteet ovat vaihdelleet laidasta toiseen. Nollapisteessä ne olivat, kun maat sotivat keskenään.
Toista ääripäätä edustaa niin sanottu YYA-ystävyyden kausi, kun maiden välisessä kanssakäymisessä nosteltiin veljenmaljoja ja vannottiin alati lujittuvan, laajenevan ja vahvistuvan ystävyyden nimeen.
Nykyisin Suomen ja Venäjän suhteet ovat vajonneet vihamielisiksi, mihin on johtanut pääasiassa Ukrainan sota. Suomi on ilmaissut tukensa Venäjän hyökkäyksen kohteeksi joutuneelle Ukrainalle.
Turun ja Pietarin konsulaatit on vastavuoroisesti lakkautettu. Suomen itäraja on suljettu ja paikoitellen rajalle rakennetaan aitaa. Suomalaisyritykset ovat paenneet Venäjältä ja maiden välinen kauppa on supistunut olemattomiin. Kulttuuri- ja tiedeyhteistyö on poikki.
– Suomen taloudella meni aikanaan hyvin, kun Suomen ja Neuvostoliiton kauppa kukoisti. Nyt tilanne on toinen eikä vastaavanlaiseen kaupankäyntiin ole mahdollisuuksia. Nämäkin muutokset tulevat uudessa museossa näkymään.
Tarinoita muuttajista
Yksi keskeinen osa Suomen ja itänaapurien historiaa ovat pakolaisvirrat, jotka ovat kulkeneet niin lännestä itään kuin idästä länteenkin.
Suomesta siirtyi heti sisällissodan jälkeen Neuvostoliittoon niin sanottuja punapakolaisia. Lisää suomalaisia muutti työttömyyttä ja lapualaisten vainoa pakoon itärajan yli ”sosialismia rakentamaan”.
Sodan aikana satoja tuhansia suomalaisia evakuoitiin Karjalasta muualle Suomeen. Itänaapurista saapui Suomeen pakolaisia Lokakuun vallankumouksen jälkeen. Inkeriläisiä Suomeen saapui sodan aikana – tosin melkein kaikki ajettiin puoliväkisin takaisin sodan päätyttyä.
Museota on pidetty eräänlaisena ”pahuuden temppelinä”
Sodan jälkeen Neuvostoliitosta Suomeen saapui muutama loikkari ja lentokonekaappari kunnes Neuvostoliiton romahdettua ja rajojen auettua Suomeen siirtyi kymmeniä tuhansia ihmisiä naimakauppojen tuloksena, töihin, opiskelemaan ja jopa yrittäjiksi.
Aivan viime aikoina Suomeen on tullut jonkin verran Ukrainan sotaa vastustavia Venäjän kansalaisia.
– Nootti esittelee rajan yli syystä tai toisesta muuttaneiden ihmisten tarinoita. Siirtolaisuus piirtää omalta osaltaan kuvaa maitten välisten suhteiden vaihtelusta.
Lenin-museo on ollut lähes koko 70-vuotisen historiansa aikana kiistelty laitos.
– Museota on pidetty eräänlaisena ”pahuuden temppelinä”. Tosin monet kritisoijat eivät ole edes käyneet museossa. He eivät ole tienneet, mitä siellä on.
– Kun olen joillekin kritisoijille selvittänyt museon nykyistä sisältöä, on kritiikkiä pyydetty jopa anteeksi.
Museonjohtaja Kallio kertoo, että monet Itä-Euroopan Lenin-museoista ovat ”uudelleenprofiloineet” itsensä totalitarismista tai kommunismin rikoksista kertovaksi museoksi ja sellaista ”uudistumista” ovat jotkut vaatineet Tampereen Leninmuseoltakin.
Siihen museon nykyinen omistajataho, Työväenmuseo Werstas ei ole kuitenkaan lähtenyt. – Idea Lenin-museon lakkauttamisesta ja uudesta Nootti-museosta ei ole tullut ulkoapäin eikä meitä ole mistään tähän painostettu. Rahoittajat ovat jatkaneet rahoitustaan entiseen malliin, vaikka Lenin onkin näkynyt museon nimessä.
– Ajattelemme, että Suomen ja itänaapurin suhteiden historia on niin kiehtova kokonaisuus, että kyllä se yhden museon väärti on..
Teksti Esa Tuominen Kuvat Esa Tuominen/Lenin-museo