Karhumäen (Медвежье-горск, Medvežjegorsk) taajama syntyi vuonna 1915 Muurmannin radan rakentamisen yhteydessä. Nykyisin se on 13 800 asukkaan kaupunki, jota on viime vuosina kohennettu matkailijoita houkuttelevaksi. Muun muassa rautatieaseman päärakennus kunnostettiin, asema-aukiolle tehtiin valaistu suihkukaivo, kävelytiet laatoitettiin ja kulttuuritalo sekä taidekoulu remontoitiin.
Historiallisesti ehkä tärkein kunnostuskohde oli Vienanmeren-Itämeren kanavahallinnon rakennus. Se valmistui vuonna 1935 hotelliksi poliitikoille ja viranomaisille, jotka valvoivat kanavan tekoa. Rakennukseen tuli alueella ennen näkemättömiä hienouksia kuten hissi ja vesijohto. Kunnostuksen jälkeen talossa toimivat Karhumäen kaupunginhallinto, verovirasto, kauppa ja museo.
Kaupungin läpi virtaavan Vitska-joen suistoon tehtiin puisto, ”uusvenäjäksi” nimeltään City Park Vitska. Sinne on komea portti ja kävelysilta joen yli. Puiston läpi kävelemällä pääsee 2 km pitkälle hiekkarannalle, jonka Vitska- ja Kumsa-joet katkaisevat.
Karhumäessä on kaksi hotellia, neuvostoaikainen Onežskaja ja uudempi hotelli Karhu, ja lisäksi on muutamia majataloja. Vieraillessani kaupungissa kesällä 2019 majoituin Karhussa. Siinä ei ole ravintolaa, joten kävin pääkadun varren pienessä sushiravintola Sushi Cityssä. Pääsin nälästäni noin neljällä eurolla. Ravintolan kazakstanilainen kokki kertoili englanniksi minulle elämänsä vaiheista.
Äänisen niemimaa
Äänisniemi on noin 12 000 km² laaja niemimaa, joka ulottuu Äänisen luoteisosasta noin sadan kilometrin päähän kohti järven keskustaa. Niemen maastoa halkovat luoteis-kaakkoissuunnassa kapeat lahdet ja järvet. Ne ovat kymmeniä kilometrejä pitkiä ja paikoitellen vain pari sataa metriä leveitä.
Äänisniemi on vanhaa asuinaluetta, jossa on paikallisten taidokkaasti valmistamia puurakennuksia ja useita vanhoja rukoushuoneita. Niitä ei ole tarvinnut purkaa uusien talojen tieltä, koska tonteille ei ole kysyntää. Äänisniemi on liikenteen kannalta umpiperä, jonne ei ole pyrkimässä uudisasukkaita.
Majoitukseen on niemellä tarjolla vain muutama pieni vierasmaja, mutta moottoripyörällä tai autolla matkailevalle Äänisniemi on helppo käyntikohde, kun käyttää Karhumäkeä tukikohtana. Äänisniemelle tehtiin noin kymmenen vuotta sitten kestopäällystetty tie, joka saa kaupungin ulkopuolella numeron 86K-142 ja jatkuu 113 kilometrin mittaisena Suurlahteen, lähes niemen eteläpäähän saakka.
Menomatka oikoreittiä
Äänisniemen tie on jo melko muhkuraisessa kunnossa, mutta lähivuosina tilanne muuttuu. Karhumäen ja Suurlahden väliltä peruskorjataan 76 kilometriä tietä. Korjauksen on määrä valmistua vuoden 2023 loppuun mennessä.
Matka alkaa lähes asumattoman metsän läpi. Vasta noin 46 kilometrin päässä Karhumäestä on ensimmäinen risteys, jossa päätie kääntyy vasempaan kapean Pyhälahden (Губа Святуха, Guba Svjatuha) yli.
En kääntynyt, vaan jatkoin suoraan Kažman (Кaжма) kirkonkylään. Se on puoli kilometriä leveän kannaksen pohjoispäässä; kannas on edellä mainitun, noin 40 kilometriä pitkän Pyhälahden ja yhtä pitkän, kapean Kosmojärven välissä.
Kannaksella on soratie 86K-147, jota voi körötellä maaseudun tunnelmaan sopivasti rauhallisella nopeudella. Kannaksen puolivälissä on pieni Kosmaksen ja Damianuksen tsasouna. Siinä oli kaltaiseni vanhan motoristilääkärin mukava pysähtyä – Kosmas ja Damianus ovat lääkärien suojeluspyhimyksiä.
Kannaksen eteläpäässä on vielä Kosmojärven (Ко́смозеро, Kosmozero) kylä, minkä jälkeen kannastie yhtyy Suurlahteen vievään päätiehen. Oikoreitti lyhentää matkaa Äänisniemen päähän noin 20 kilometrillä verrattuna päällystettyyn reittiin.
Suurlahti, niemen suurin kylä
Noin tuhannen asukkaan Suurlahti (Великая Губa, Velikaja Guba) on Äänisniemen suurin pitäjä. Pian kivikauden jälkeen siellä asui ainakin saamelaisia ja vepsäläisiä. Sitten kylä oli pitkään karjalaisten seutua, kunnes noin 800 vuotta sitten sinne asettui venäläisiä, jotka ovat nykyisin valtaväestönä.
Pitäjän tärkein nähtävyys on niemen itärannan lähellä oleva Kižinsaari, jonne on Suurlahden taajamasta laivayhteys. Suurin osa Kižinsaarella kävijöistä tulee kuitenkin kantosiipialuksilla Petroskoista ja Kontupohjasta sekä risteilylaivoilla Pietarista asti.
Suurlahtelaiset haluaisivat, että Kižinsaareen mentäisiin Äänisniemen kautta. Turismi toisi rahaa ja työpaikkoja seudulle. Siksi Äänisniemen tietä on muutaman viime vuoden aikana jatkettu lähes 38 kilometriä Suurlahdesta niemen eteläisimmässä osassa olevaan Ojatevšinan (Оятевщина) kylään saakka. Se on Kižinsaaren kohdalla mantereen puolella.
Tie Kižinsaarelle
Kesällä 2019 tienviitta Kižinsaareen oli jo komeasti pystyssä Suurlahdessa. Tien teko oli kuitenkin vielä kesken, mutta tiepohja oli moottoripyörällä ajettavissa, tosin pölisevänä ja loppupäästään 5 kilometrin matkan karkean irtosepelin peittämänä. Tiepohja loppui noin 600 metriä ennen Ojatevšinaa.
Tie Ojatevšinaan oli tarkoitus saada valmiiksi viime vuonna, mutta viivästyksiä tuli, joten kestopäällystettä päästiin laskemaan vasta tämän vuoden heinäkuussa. Toiveissa on, että vuoden loppuun mennessä on mahdollista ajaa sileää asfalttia Äänisen rantaan, laivalaiturin viereen asti. Sinne rakennetaan pysäköintialue 300 autolle.
Kerrotaan, että Ojatevšinasta näkyy koko Kižinsaari lukuisine kirkkoineen. Suunnitelmien mukaan Kižin ja Ojatevšinan välillä alkaa liikennöidä alus. Noin 1,3 kilometriä pitkä matka rannasta saarella olevaan laituriin ei vie kauan.
Äänisniemen harjuilla
Suurlahdesta palatessa päällystetty tie 86K-142 vie kohti Äänisniemen itärantaa. Tie nousee matkalla niemen korkeimman paikan (202 m) lähelle Gurginossa. Sieltä avautuu näkymä Äänisen ulapalle saakka.
Matkan varrella on kaksi isoa kylää. Eteläisempi niistä on Tolvoja (Тoлвуя, Tolvuja). Siellä on noin 900 asukasta ja heille muun muassa koulu, kulttuurikeskus ja kirkko.
Tie jatkuu paikoin rantajyrkänteen harjanteella seuraavaan taajamaan, joka on nimeltään Sunku (Шуньгa, Šunga). Se on noin 500 asukkaan kylä 30 kilometriä pitkän, kapean Putkozero-järven pohjoispäässä. Kylä sijaitsee järven molemmilla rannoilla, ja kylän keskus on järvessä olevalla Mustovan (Му́стова) saarella.
Kävin saaren kirkkomäellä ottamassa kuvia ja syömässä evästä. Paikallinen pariskunta, ehkä vähän maistissa, tuli ihastelemaan maisemia ja jututtamaan moottoripyöräilevää matkalaista. Kieliongelmista huolimatta pääsimme yksimielisyyteen siitä, että Sunku on kaunis kylä.
Hirvaksen tulivuori
Päätie E105:n varrella Karhumäestä etelään ei ole paljon näkemistä, koska tien linjaus vie suurelta osin metsien läpi. Asutusta ja järvimaisemia nähdäkseen kannattaa ajaa vanhaa tietä 86K-18. Se kääntyy valtatieltä länteen noin 70 kilometriä Karhumäen eteläpuolella.
Hirvas (Гирвас, Girvas) on vanhan tien varren suurin (n. 1000 asukasta) taajama, alkuaan lyydiläisten kylä. Lyydiläiset ovat suomensukuinen kansa, jolla on oma versionsa karjalan kielestä.
Aunusta pidetään lyydiläisten pääkaupunkina, mutta Lyydinmaa yltää Laatokan rannikolta Hirvaksen ja Kontupohjan korkeuksille asti.
Hirvas sai alkunsa vuonna 1931, kun Suunujokeen (Суна, Suna) tehtiin pato. Suunu on Äänisen pisin joki, 282 kilometriä. Hirvaksen pato ohjaa pääosan joen virtaamasta pohjoiseen Päläjärveen vievään kanavaan, johon tehtiin voimala.
Erikoista Hirvaksessa on muinainen tulivuori (Вулкан Гирвас, Vulkan Girvas). Sen kraatteri paljastui, kun virtaus ohjattiin kosken ohi voimalaan. Kesäkuussa 2015 paikalle avattiin tulivuoripuisto Girvas Park (Гирвас парк). Sinne turistibussit tuovat matkailijoita nauttimaan kahvilapalveluista ja ihmettelemään jähmettyneitä laavavirtoja.
Suunujoen koskia
Suunujoen eteläinen haara vie Suunujärveen ja siitä edelleen Äänisjärveen. Sitä ennen joki kuohuu vapaana Kivatsun putousten läpi, ja Kivatsu onkin seudun tunnetuin nähtävyys.
Hirvaksen kylän lähellä on saman joen toinen koski, Porokoski (Поор-Порог, Poor-Porog). Se on pari kilometriä kylästä itään, missä päällystetystä tiestä eroaa pieni etelään vievä soratie. Sitä pitkin pääsee katsomaan Suunujoen eteläistä haaraa.
Loppukesällä 2019 Porokoski oli lähes kuiva, mutta kevättulvien aikaan se on komea näky. Koskella on putouskorkeutta kaikkiaan 16,8 metriä, mikä on reilut kuusi metriä enemmän kuin Kivatsulla.
Keisarin parantola
Noin 42 kilometriä Hirvaksesta tietä 86K-18 etelään on Martsialnyje Vody (Марциальные воды). Sieltä löydettiin vuonna 1714 lähde, jonka vettä juomalla löytäjä uskoi parantuneensa sydäntaudista.
Kun keisari – eli tsaari, kuten ennen suomeksikin sanottiin – Pietari Suuri kuuli tapauksesta, määräsi hän, että lähteen lähelle perustetaan parantola. Niin tehtiin, ja keisarikin kävi siellä hoidoissa vuosien mittaan tiettävästi neljästi.
Pietari Suuren kuoltua Martsialnyje Vody jäi unholaan, mutta vuonna 1964 otettiin käyttöön uusi parantola, ja siellä annetaan hoitoja käyttäen rautapitoista lähdevettä ja parin kilometrin päässä olevan Gabozeron eli Haapajärven mutaa.
Nykyisin Martsialnyje Vodyssa annetaan ympärivuotisesti hoitoja muun muassa diabeetikoille. Lisäksi on tarjolla kuntoutusta lonkka- ja polvinivelleikkauksen jälkeen uusilla laitteilla. Viidestä rakennuksesta kaksi toimii hotellina, jossa on majoitustilaa 240 potilaalle.
Vanha tie 86K-18 on äskettäin kunnostettu, vähäliikenteinen ja rattoisa ajettava. Eteläpäässään se menee Kentjärven ja Uksjärven välissä olevaa, noin 10 kilometriä pitkää kannasta pitkin. Kapeimmillaan kannas on vain noin 200-metrinen. Alueella on lomakyliä, ja kannaksen pohjoisosassa on hotellikin, nimeltään Kalevala.
Kahden kansan Kontupohja
Majoituin kuitenkin Äänisen rantaan Kontupohjan (Кондопога, Kondopoga) kaupunkiin, jonne pääsee tieltä 86K-18 ajamalla Kentjärven (Ко́нчезеро, Kontšezero) kylän läpi ja pitkin tietä 86K-66 valtatie E105:n itäpuolelle.
Vain hiukan liioitellen voi sanoa, että suomalaissiirtolaiset rakensivat Kontupohjan kaupungin. 1920- ja 1930-luvulla yli puolet Kontupohjan 14 000 asukkaasta oli suomalaisia. Osa tulokkaista oli paennut Suomesta itsenäisyytemme alkuvuosien kommunistivainoja. Osa heistä oli lamakautta paenneita suomalaissiirtolaisia Suomesta, Yhdysvalloista ja Kanadasta.
Varsinkin amerikansuomalaiset toivat mukanaan työkaluja, koneita ja uutta osaamista. He rakensivat tehtaita, voimalaitoksia, sovhooseja ja asuintaloja. Tulokkaiden vaikutus näkyi myös kulttuurissa: Kontupohjassa ilmestyi useita suomenkielisiä julkaisuja.
Kukoistus päättyi vuosien 1937–1938 terroriin, jota myös Suureksi puhdistukseksi kutsutaan. Kaikkiaan 11 000 suomalaista vangittiin, ja suomen kielen puhumisesta tuli rikos. Nykyisin Kontupohjassa on noin 28 700 asukasta, joista suomenkielisiä on enää vajaa 4 prosenttia.
Kaupungin yleisilme on siisti ja varsin nykyaikainen, vaikka myös vanhoja, komeita asuin- ja liiketaloja on säilytetty. Uutta arkkitehtuuria edustaa muun muassa paperitehtaan kustantama talviurheilukeskus. Sen edustan laajalla aukiolla on 14 metriä korkea, Alankomaissa valmistettu carillon-kaari, jossa on 23 kelloa. Toinen tornikellopeli on keskustassa Proletarskaja-kadulla.
Äänisen länsirannan joet
Lähtiessäni syyskuussa 2019 Kontupohjasta oli aamuilmassa syksyn tuntua: kaupunki oli Äänisestä nousseen sankan sumun peitossa. Ulosajoväylällä poliisi ohjasi liikennettä, kun tieltä suistunutta autoa vedettiin ojasta. Vauhtia oli ollut enemmän kuin sallitut 60 km/t, sillä useita puita oli katkennut auton törmätessä niihin.
Karjalan tasavallan liikenteen turvallisuus ei ole Suomen tasolla. Karjalan liikenne- ja viestintäministeriön mukaan parannusta on kuitenkin tapahtunut muun muassa Turvalliset ja hyväkuntoiset tiet -kansallishankkeen ansiosta. Tilastojen mukaan vuonna 2020 tapahtui noin 15 % vähemmän liikenneonnettomuuksia kuin edeltävänä vuonna.
Kun nousin Äänisen pinnan läheisyydestä ylös päätielle E105, näkymät kirkastuivat aurinkoisiksi. Etelään ajaessani ylitin Janišpolskojen (Янишпо́льское) kylässä jälleen Suunujoen. Vielä noin kilometri ennen Petroskoin pohjoista eritasoliittymää ylitin viimeisen Ääniseen laskevista neljästä suurehkosta joesta. Se on 194 kilometriä pitkä Suojoki (Шуя, Šuja), joka lähtee Suojärvestä.
Suojärvi kuului aiemmin Suomelle, ja suomalaiset rakensivat vuonna 1936 Ignoilan kylään vesivoimalan. Sen pato on Suojoen ainoa, ja jos se purettaisiin, voisivat vaelluskalat nousta Äänisestä laajalle järvialueelle jopa lähelle nykyistä Suomen itärajaa. Joki on jo nyt kanoottimelojien suosiossa, ja padon poistolla siitä saisi lisäksi verrattoman urheilukalastuskohteen.
Jäämme odottamaan, milloin koronavirusepidemia saadaan Karjalan tasavallassakin hallintaan niin, että matkailu Suomesta sinne on jälleen mahdollista niin autoilijoille ja moottoripyöräilijöille kuin urheilukalastajille ja kanoottimelojillekin.
Teksti ja kuvat Veijo Saano