Suomen ensimmäinen naispuolinen rock-artisti puhuu venäjää ja hänen kotinsa seinällä on ikoneita. Babitzinin isovanhemmat lähtivät aikanaan bolshevikkeja pakoon Suomeen.

Muska Babitzin vaalii venäläisiä sukujuuriaan

– Ei, minä en ole koskaan hävennyt tai peitellyt venäläisiä sukujuuriani.
– En edes silloin kun olen joutunut kuuntelemaan ryssittelyä, jota onneksitapahtui harvoin.
– Olen päin vastoin ylpeä venäläisyydestäni.

Näin tilittää suhdettaan venäläisyyteen rock-laulaja Marija Babitzin, joka tunnetaan paremmin taitelijanimellään Muska. Hänen isovanhempansa pakenivat Venäjältä heti bolshevikkikumouksen jälkeen Suomeen. Babitzinit joutuivat aloittamaan uuden elämän sananmukaisesti tyhjästä.

– Isäni Lev ryhtyi aikuistuttuaan putkimieheksi. Asuimme pienessä asunnossa Helsingin Eirassa.
– Samalla alueella asui paljon diplomaattikuntaa ja ne kulmat olivat hyvin kansainvälisiä. Niinpä lapsuudessaen kuullut minkäänlaista ryssittelyä. Se tuli – sen verran kuin sitä tuli – vasta joskus myöhemmin.

Kotona vain venäjää

Babitzinien kotikieli oli venäjä. Isä Lev oppi aikaa myöten suomea, mutta puhui sitä koko ikänsä vahvalla venäläisellä korostuksella.

– Äitini Elizabet eli Jelizaveta oli kielinero. Hän oppi helposti sujuvan suomen kielen ja puhui kaikkiaan
kuutta kieltä, Muska muistelee.

Muskan kolme muusikkoveljeä, Sammy, Kirka ja Ykä tunnetaan niin ikään taiteilijanimillään. Oikeasti heidän nimensä ovat Aleksandr, Kirill ja Georgij.

– Minä kutsuin heitä lapsuudessani venäläisillä ”alkuperäisillä” nimillään, mutta kun heistä tuli kuuluisia
muusikoita, aloin muiden mukana puhutella heitä taiteilijanimillä.

Myös Muskan nuorempi sisar Anna on esiintynyt rock-laulajana.

Muskaa eli Marijaa kutsuttiin venäläisten kesken tietysti Mashaksi – tai Musjaksi. Koska suomalaisten oli vaikea lausua Musjaa, muotoutui hänen nimensä suomenkielisten suussa Muskaksi. Siitä tuli siis myös
hänen taitelijanimensä, joka on seurannut häntä näihin päiviin asti.

Muskan koti oli venäläisyyden ja ortodoksisuuden vahvasti leimaama. Seinillä oli ikoneja ja ruokakulttuuriin kuuluivat vahvasti borshit, piirakat ja kulitsat.

– Joka sunnuntai ja lauantai käytiin Uspenskin katedraalissa jumalanpalveluksessa. Siellä isä tapasi
muita Venäjältä bolshevikkivaltaa paenneita emigrantteja.

Muskan mummo työskenteli sairaanhoitajana Gammelbackassa Aurinko-nimisessä vanhainkodissa,
jossa asui venäläisiä emigranttivanhuksia.

– Mummolle tuli venäläinen maanalainen sanomalehti, jota perheessämme innokkaasti luettiin.

”Ei pioneerikouluun”!

Lapsena Muska Babitzin kävi venäjänkielisen leikkikoulun. Kun oikeaan kouluun piti mennä, sijoittivat
vanhemmat hänet Tabunovin venäläiseen kouluun. Se oli jo vuosikymmeniä toiminut emigranttiperheiden opinahjona.

Joka sunnuntai ja lauantai käytiin Uspenskin katedraalissa jumalanpalveluksessa.

Tabunovin koulu sijaitsi Helsingissä Mannerheimintien ja Lönnrotin kadun kulmassa.
Aikanaan se oli toiminut vireästi, mutta sodan jälkeen sen suosio oli pudonnut. Kun Muska kävi Tabunovin koulua, siinä ei ollut enää kuin puolenkymmentä oppilasta.

Tuolloin olisi ollut jo toinenkin vaihtoehto eli Suomalais-venäläinen koulu. Sillä oli kuitenkin
emigranttipiireissä arveluttava maine: sitä pidettiin jotenkin neuvostohenkisenä.

– Siihen ”pinohiirikouluun” ei meidän lapsia laiteta, julisti isä Lev yksinkantaan. Pinohiiri tarkoitti Levin sanastossa ilmeisesti pioneeria. Pioneerit oli Neuvostoliitossa kommunistien lapsijärjestön nimi. ”Pioneerikoulu” ei ymmärrettävästi ollut kovin korkeassa kurssissa bolshevikkivaltaa paenneiden
piirissä. Niinpä Marija Lvovna kävi Tabunovin yksityistä koulua.

Tabunovilta Muska sai monen muun opin lisäksi erinomaisen kaunokirjoitustaidon.
– Yhä vielä ystäväni hämmästelevät kaunista käsialaani kun lähetän heille postikortteja.
Tykkään kirjoittaa niitä enemmän kuin lähetellä nettiviestejä.
Ilmankos Muskan yksi suurimmista hiteistä on nimeltään Kirjoita postikorttiin, jonka hän lauloi levylle 19-vuotiaana vuonna 1971.

Musiikkia – ei politiikkaa

Vaikka Muskan lapsuudenkoti oli lievästi sanoen antikommunistinen, eivät musiikistaan tunnetuksi tulleet lapset osallistuneet poliittiseen toimintaan millääntavalla. Heille oli tärkeämpää musiikki ja
musiikin lajeista rock.

Jo lapsuudessaan Muska ja Kirka kävivät pianotunneilla isän tuttavalla Bulevardilla. Pianon pimputus jäi kun lapset pääsivät rock-musiikin makuun. Se oli sitten menoa. Muskasta tuli Suomen ensimmäinen
naispuolinen rock-tähti.

Muska kävi ensin Kirkan keikoilla vähän kuin kakkosesiintyjänä kunnes aloitti oman soolouransa. Pari vuotta Postikorttibiisin jälkeen syntyi toinen hitti Krokotiilirock. Uransa aikana Muska on käynyt levytysstudiossa muutaman vuoden välein.

Puolisokin löytyi rock-piireistä: jo yli 50 vuotta Muska ja kitaristi Hannu ”Hande” Salakka ovat pitäneet yhtä. Avioliittoon rynnättiin nopeasti, vain 49 vuoden seurustelun jälkeen muutama vuosi
sitten.

Muska on yhä vahvassa musiikillisessa iskussa. Hän keikkailee keskimäärin kerran viikossa, vaikka välillä viikolle osuu kaksikin esiintymistä. Edellisestä levystä on vierähtänyt jo pian vuosikymmen, mutta haastattelijalle Muska vihjaisee arvoituksellisesti, että uutta materiaalia on kertynyt sen verran, että studioon voi pian taas olla asiaa.

Eikä Muska ole vain vahvassa musiikkiiskussa, hän on ketterässä kunnossa myös fyysisesti, joten keikkailu sujuu.

– Äitini eli 92-vuotiaaksi, joten ehkä minulla on häneltä saatua nuorekasta geeniperimää.
Muskan kuuluisat laulajaveljet Sammy ja Kirka menehtyivät melko nuorina. Sammyn kohtaloksi koitui auto-onnettomuus vain 24-vuotiaana. Kirka puolestaan menehtyi 58-vuotiaana aortan rikkoontumiseen.
Pikkuveli Leo kuoli vain 2-vuotiaana. Anna-sisar on lopettanut laulamisen ja työskentelee tätä nykyä lähihoitajana päiväkodissa.

Vain kerran Venäjällä

Muska Babitzin on matkustellut paljon elämänsä aikana. Miehensä kanssa hän asui seitsemän vuotta Kaliforniassa ja silloin esiintyminen sai tehdä tilaa bisnekselle.

– Olen käynyt kymmenet kerrat myös Pariisissa, jossa asuu serkkujani – sellaisia kuten Vera, Irina ja Pavlik.
Venäjän vuoden 1917 bolshevikkikumouksen seurauksena suuri määrä hyvissä asemissa olleita virkamiehiä, upseereita ja kauppiaita pakeni nimenomaan Pariisiin, jonka venäläisdiaspora on yksi maailman suurimmista.

Venäjällä Muska on vieraillut vain kerran.

– Kävimme mieheni kanssa Pietarissa aivan 1990-luvun alussa liikeasioissa. Halusin silloin ehdottomasti käydä muun muassa Vasilinsaarella, jossa isäni oli syntynytvuonna 1914.

– Venäjä näyttäytyi neuvostokauden jälkeen harmaana ja köyhänä. Vaikka ensimmäisiä oireita paremmasta oli nähtävissä.

Kun Muska kertoo vanhemmistaan ja esivanhemmistaan, vilisee puheessa kenraaleita ja tuomareita. Sekä isän että äidin puolelta suku oli merkittävissä asemissa keisarinvallan aikana. Isoisä Mihail oli
upseeri ja Sofia-mummon isä peräti tykistön kenraali. Kun lähdettiin Suomeen, ei mukaan saatu juuri muuta kuin muistot.

Historian ironiaa on siinä, että Lev Babitzin, Venäjän keisarillisen armeijan upseerien jälkeläinen puolusti viime sodissa Suomea rintamalla. Eikä vain Levvaan myös hänen kaksi veljeään.
Kuten niin moni emigranttien jälkeläinen, myös Muska suhtautuu Venäjään kaksijakoisesti. Yhtäältä hän ihailee Venäjän kulttuuria ja venäläisiä ihmisiä, mutta toisaalta suhtautuu kielteisesti maan hallintoon.

– Olihan silloin keisarinvallan aikanakin köyhien elämä ankeaa. Mutta Stalinin aika oli aivan järkyttävää – silloin ihmisoikeuksista ei ollut tietoakaan.

– Ja nyt tämä Putinin aika alkaa monessa suhteessa muistuttaa Stalinin aikaa. Hyökkäystä Ukrainaan ei voi millään hyväksyä tai puolustella.

– Toivoisin, että Venäjällä lopultakin alettaisiin kunnioittaa ihmisoikeuksia, demokratiaa ja sananvapautta.

”Shirokaja natura”

Muskalla on venäjän kielitaito säilynyt, vaikka hän valittaakin, että ei ole nykyisin oikein ketään, jonka kanssa sitä voisi puhua.

– Puhun sujuvasti, mutta hitaanpuoleisesti, hän arvioi kielitaitoaan.
Venäläistä kirjallisuutta Muska on lukenut lähinnä suomeksi. Venäläisiä elokuviahän on katsonut Suomen televisiosta.

Luonteenpiirteissään hän tunnistaa venäläistä verenperintöä:
– Olen suurpiirteinen, kuten venäläiset yleensä. En ole kovin järjestelmällinen tai täsmällinen. Eikä siivous ole se minun juttuni.

– Sen sijaan perhe – laajasti ymmärrettynä – on minulle kaikki kaikessa. Jos pitää valita siistin kodin tai perheen välillä, valitsen epäilemättä perheen.

– Meillä käy lähisukulaisia jatkuvasti. Juuri eilen oli täällä sisareni Anna ja sitä ennen hänen poikansa Valentin.

Muskalla ei ole omia lapsia, mutta sisarusten lapset ja heidän lapsensa ovat hänelle melkein kuin omia.
Myös rahankäytössä Muska tunnistaa itsessään ”shirokaja naturan”:

– En laske senttejä vaan annan mennä kun rahaa on. Onneksi suomalainen mieheni osaa toppuutella, ettei rahankäyttöni lähde aivan täydellisesti lapasesta…

TEKSTI ESA TUOMINEN
KUVAT MUSKAN KUVA-ARKISTO JA ESA TUOMINEN