Kerran Ksenia Bolšakovan pappa Aleksei lähti tundralle etsimään kadonnutta asettaan. Tuli lumipyry, ja hän katosi. Ksenian mummo Maria poti huolta miehestään kolme päivää. Miehiä menehtyi usein lumimyrskyihin.
Mummo ja pikku-Ksenia odottivat myräkän loppumista poronnahoilla ja pressuilla katetussa siirrettävässä asumuksessa. Nahkaseinät lepattivat, astiat helisivät, ja petroolilampun liekki värähteli. Alkoi olla vaarallista, joten isoäiti ja lapsenlapsi päättivät lähteä naapuriin. Mummo sitoi köyden talon oveen ja kietoi sen käteensä. Sen avulla he löytäisivät takaisin.
Tarina päättyi onnellisesti ja Aleksei löysi kotiin. Maria ja Aleksei Bolšakov tottuivat luonnon asettamiin
koettelemuksiin 40 vuoden kiertävän elämänsä aikana.
”Eräs nainen meni kerran myrskyyn viemään tuhkaa ulos eikä palannut. Seuraavana päivänä hänet
löydettiin jäätyneenä kymmenen askeleen päästä kotoaan,” Ksenia Bolšakova muistelee kirjassaan ”Ja ikirouta sulaa” (suom.).
Porotalouden hiipuminen
Pinta-alaltaan Suomea suurempi Taimyrin niemimaa sijaitsee Siperiassa Jenisei-joen ympäristössä Jäämeren rannalla. Hallinnollisesti se on nykyisin oma piirikuntansa Krasnojarskin aluepiirissä. Taimyr on arktinen, mutta luonnonvaroiltaan rikas alue, jolla on mm. Norilskin kaivoskaupunki. Alue on pääosin puutonta tundraa. Dolgaanien esi-isät vaelsivat Taimyrille nykyisen Jakutian alueelta 1600-luvun alkupuoliskolla. Niemimaan alkuperäiskielistä dolgaani on turkkilaiskieli, evenki tunguusikieli ja nenetsi, nganasan ja enetsi suomensukuisia uralilaisia kieliä.
Dolgaanit harjoittivat poronhoitoa, kalastivat, metsästivät ja etsivät mammutin syöksyhampaita tundralta. Porot syövät ja tallaavat jäkälän laidunnusalueella, joten maan täytyy välissä palautua. Siksi piti vaeltaa paikasta toiseen.
Neuvostoaikana dolgaanit kollektivisoitiin. Porotokat kansallistettiin, ja muodostettiin poronhoitoprikaateja. Aleksei Bolšakov työskenteli prikaatipäällikkönä Staryi Popigain kylässä. Tokka oli alueen suurin. Vaimo Maria puolestaan päätyi tundralle eläinlääkäriksi.
Neuvostoliiton hajotessa ei huomioitu, paljonko perheellä oli ollut poroja ennen kollektivisointia. Porot
jaettiin tasan kaikille, ja perheille jäi vain vähän poroja. Ihmiset joutuivat pohtimaan, jatkaako liikkuvaa elämäntapaa yrittäen kasvattaa tokkaa, teurastaako se vai myydäkö porot muille, kuten jakuuteille.
Aleksei Bolšakov jäi tundralle veljiensä ja näiden perheiden kanssa. Dolgaanit asuivat kolmen tai neljän
perheen ryhmissä. Yhteiselo helpotti poronhoitoa ja toi turvaa lumimyrskyjä tai petoeläimiä vastaan.
Bolšakovit kiertelivät Popigain kylän lähellä, josta he hakivat ruokatarvikkeita.
Eräs nainen meni kerran myrskyyn viemään tuhkaa ulos eikä palannut. Seuraavana päivänä hänet löydettiin jäätyneenä vain kymmenen askeleen päästä kotoaan.
Bolšakovit kasvattivat tundralla viisi tytärtä. Vanhin, Ksenian äiti, lähti opiskelemaan ja koulutuksen
saatuaan palasi Popigaihin huolehtimaan sisaristaan.
Lapsuus tundralla
Ksenia syntyi vuonna 2000 ja on ensimmäinen Aleksei ja Maria Bolšakovin kymmenestä lapsenlapsesta.
Hänet otettiin asumaan tundralle kaksivuotiaana. Tyttö puettiin lämpimästi ja häntä kuljetettiin porovaljakolla tai moottorikelkalla.
Isovanhemmat kutsuivat Kseniaa dolgaanin sanoilla ”ogotšoonum” – ”pikkuiseni” – tai ”kotui” – ”tyttönen”. Sukulaiset sanoivat, että tundralla hän kasvoi kuin poro – itsenäisesti. Hän oppi dolgaania ja
omaksui kansansa perinteitä: Omastaan pitää aina jakaa ja auttaa muita, pitää ottaa vieraat vastaan tundralta lahjoin ja ruokkia luonnon henkiä.
5-6 vuotiaana Ksenialle alettiin antaa pieniä kotitöitä. Tundralla aikuisilla on aina paljon tehtävää: pitää lämmittää uuni, tehdä ruokaa, korjata vaatteita, poronhoito- tai metsästysvälineitä sekä valjastaa tai
teurastaa poroja.
Vapaa-ajalla tyttö leikki kesyporonsa kanssa, laski mäkeä porontaljoilla ja luisteli jäällä poronnahkakengillä. Myös moderni maailma tuli välillä kylään. Kun naapuri käynnisti generaattorin, Tatyy-täti laittoi DVD:ltä videoita. Ne veivät lapsen mielen lumen keskeltä pariksi tunniksi toiseen maailmaan.
”Sulje ovi, tundrallako synnyit?”
Kotona ja Popigaissa Ksenia puhui vain dolgaania. Päiväkodissa lapsia alettiin totuttaa venäjään, jotta he
ymmärtäisivät koulussa venäjänkielistä opetussuunnitelmaa.
11-vuotiaana Ksenian piti muuttaa Hatangan keskuskylään internaattiin, sisäoppilaitokseen. Hän pelkäsi, ettei löytäisi yhteistä kieltä muiden kanssa. Äidinkieli ei kuitenkaan unohtunut. Ksenia puhui dolgaania muiden dolgaanikylistä tulleiden lasten kanssa.
Ksenia näki myös isovanhempiaan, jotka olivat lopettaneet porotalouden terveyssyistä ja muuttaneet
Hatangaan, jossa elämä oli helpompaa. Ei tarvinnut sulattaa jäätä, vaan vettä sai hanasta. Aleksei Bolšakov siirsi poronsa pikkuveljelleen, koska hänellä ei ollut omaa poikaa. Tyttärille lauman hoitaminen olisi ollut liian raskasta.
Internaatissa Ksenia ei kokenut syrjintää. Musiikkikoulun johtaja sen sijaan sanoi kerran, ettei ole sopivaa puhua omaa kieltä venäjänkielisten läsnä ollessa. Myös Hatangan koulun lasten kanssa tuli riitoja. Dolgaanit kokivat loukkauksia kaupungeissa. Heille saatettiin sanoa, että ”Hei dolgaanit,
missä porot?” tai ”Sulje ovi, tundrallako synnyit?”
Jotkut kärsivät ulkonäkökomplekseista. Yksi Popigain asukkaista teetti silmiensuurennusleikkauksen,
koska eurooppalaispiirteiset kasvot ja suuret vaaleat silmät katsottiin kauniiksi.
”Jopa Hatangassa oli stereotyyppi, että alkuperäiskansat ovat yksinkertaisia, kykenemättömiä oppimaan ja älyllisesti rajoittuneita. Lapsille oli jo internaatista valmistumisen jälkeen valmis suunnitelma: pojat opiskelivat mekaanikoksi tai putkimieheksi, tytöt kirjanpitäjäksi tai opettajaksi,” kertoo Ksenia.
Ksenia pääsi Herzenin pedagogiseen yliopistoon Pietarissa, Pohjoistenkansojen instituuttiin. Hän ajatteli kunnianhimoisesti palaavansaopintojen jälkeen Taimyrille tekemään jotain hyödyllistä kansansa
hyväksi. Ksenia luuli, että dolgaanien tavoin kaikkien kansojen kylissä ihmiset puhuvat omaa kieltään.
Pietarissa hän kuitenkin tajusi, että useimmat Venäjän alkuperäiskansat olivat jo sulautuneet täysin ja menettäneet kielensä. Se järkytti Kseniaa: ”Minulle tuli pelko, että pian katoavat oma kansani ja kieleni.”
Kukaan ei halua erottua enemmistöstä
Ukrainan sodan alettua Ksenia osallistui ystäviensä kanssa mielenosoituksiin. Pietarissa järjestetyssä
mielenosoituksessa poliisit pidättivät heidät. Opiskelijoita pidettiin poliisiasemalla yli 12 tuntia. Kseniasta tehtiin pöytäkirja mielenosoitussäännösten rikkomisesta. Ksenia oli ainoa Pohjoisten kansojen instituutin pidätetty opiskelija.
”Kun opettajat saivat tietää tästä, he alkoivat painostaa minua. Minua kiellettiin luennoilla tekemästä
muistiinpanoja puhelimella. Väitettiin, että keräsin tietoa ulkomaisille agenteille. He soittivat minulle
tuntien ulkopuolella. He kysyivät, olinko työskennellyt ulkomaisten dolgaanin tutkijoiden kanssa ja miksi keräsin kirjallisuutta kielestä. Tämä kysymys oli outo, koska opiskelin alaa, joka liittyi äidinkieleeni. Tätä jatkui puolitoista kuukautta,” Ksenia kertoo. Huhtikuun 2022 lopussa Ksenia
erotettiin ”oppimattomuuden” perusteella. Hänen mukaansa hänellä
ei ollut opiskelurästejä.
Popigain kylä vastusti pitkään Z-sloganeja, mutta lopulta ne saapuivat sinnekin. Hallinto lähettää kyliin määräyksiä, että pitää ottaa valokuva sotaa tukevien V- tai Z-tunnusten kanssa kansallispuvuissa.
Myöskään tv-propagandaa ei pidä aliarvioida. Joka kylästä on lähtenyt ihmisiä sotaan. Ksenian mukaan suurin osa alkuperäiskansojen ihmisistä tukee sotaa. Yhteisön paine on kova, eikä ole helppoa päätyä
hylkiöksi pienessä kylässä.
Erottamisen jälkeen Ksenia pääsi Moskovaan opiskelemaan IT-johtamista. Hän valitsi kysytyn ammatin,
jossa häneen ei kohdistuisi painostusta kansallisuuden tai sodanvastaisen kannan vuoksi. Kesällä 2022 Ksenia kuitenkin lähti puolisonsa kanssa Venäjältä peläten, että heistä tehdyt hallinnolliset pöytäkirjat voisivat johtaa rikostuomioon.
Ulkomailla Ksenia jatkaa opiskelua etänä. Työ kytkeytyy kieliin: hän auttaa luomaan Sahaly–sovellusta
jakutin kielen opiskeluun. Ksenia on avustanut kenttälingvistiikan ja venäjän kursseilla sekä opettanut
dolgaania ja luonut kielimateriaaleja. Kotona Ksenia puhuu dolgaania kielitieteilijäpuolisonsa kanssa ja aikoo siirtää kielen tuleville lapsilleen.
Miksi ikirouta suli?
”Ja ikirouta sulaa”-kirja on yksi väline kielen säilymiseksi. Ksenia on vasta toinen – ja ainoa elossa oleva – kaunokirjailija dolgaanin kielellä.
Kirjan idea syntyi jo Venäjällä. Omien muistojen lisäksi kirjassa pohditaan assimilaatiota, kolonisaatiota
sekä kielen ja elämäntavan menettämistä. Ksenian mukaan viimeisten 10–15 vuoden aikana dolgaanit ovat vähitellen luopuneet esi-isiensä elämäntavasta. Vuonna 2024 hänen kotiseudullaan kiertävää
elämäntapaa harjoitti enää muutama perhe. Ksenian sukulaisilla on jäljellä vain pieni porotokka. Hänen suvussaan on jo lapsia, jotka puhuvat vain venäjää.
Kirjassa pohditaan, miksi alkuperäiskansa elää luonnonvaroja pursuavalla maaperällään köyhyydessä.
Poronhoitajien ainoa tuki valtiolta on poroista maksettu pieni korvaus. Dolgaanit myyvät kalaa ja villiporon lihaa, mutta viranomaiset rajoittavat metsästystä. Jopa metsästyksen kieltämistä on esitetty riistakantojen pienennyttyä.
Dolgaanit eivät Ksenian mukaan ymmärrä, millä kielen ja kansallisuuden menettämisen tasolla jo ollaan. He eivät pohdi luonnonvaroja tai mitä heidän maillaan tapahtuu. He näkevät seuraukset, mutta
eivät esimerkkien puutteessa taistele vastaan. On vain hiljainen suostumus kaikkeen.
Ksenia Bolšakovan yhteenveto on lohduton: ”Ihminen on käynnistänyt peruuttamattoman mekanismin.
Näemme sen vaikutukset Taimyrilla, mutta se on jo siirtynyt muuallekin. Ikuinen muuttuu rajalliseksi. Ikirouta sulaa. Dolgaanit katoavat ajan ja kansojen joukkoon.”
ALKUPERÄISTEKSTI: 7X7 MEDIA (TOUKOKUU 2024) KÄÄNNÖS VENÄJÄSTÄ JA TOIMITUSTYÖ: RIKU SAVONEN KUVAT: KSENIA BOLŠAKOVAN ARKISTOT, KUVAKAAPPAUKSET KIRJASTA JA IKIROUTA SULAA, RIKU SAVONEN (2019)
Huom! Riippumattomat venäjänkieliset tiedotusvälineet tarvitsevat apuasi. Voit tukea 7×7 verkkojulkaisua osoitteessa: semnasem.org/en
Alkuperäisteksti venäjäksi: На русском