– Yritykset eivät pidä yllätyksistä millään markkinoilla. Siksi oli hyvä, että Venäjän uusi pääministeri nimitettiin nopeasti. Hänestä on kuulunut varsin hyvää, eli odotukset ovat positiiviset, East Officen toimitusjohtaja Lauri Veijalainen sanoo.
1/2020
Tässä numerossa mm. Venäjän asetehtailla rahoitusvaikeuksia, Keski-Eurooppa alkaa Minskistä, Hallituksenvaihdolla vauhtia talouteen? ja Niiralasta Sortavalan kautta Käkisalmelle.
Siperiasta Luumäelle
Luumäen valoisan pääkirjaston aulassa minua odottaa siro, jopa tavallaan hento nainen, Galina Punkkinen. Tässä sibirjatskassa on kuitenkin heti aistittavissa uskomaton henkinen voima ja kokemusten mukanaan tuoma elämän varmuus. Galinan tarina on kuin jännitysnäytelmästä, mutta tällä kertaa juttu on totta.
Laatokan rundi osa 1/2: Niiralasta Sortavalan kautta Käkisalmelle
Moni suomalainen autoilija ja moottoripyöräilijä tekee ensimmäisen Venäjän-matkansa kiertämällä Laatokan. Sen länsikautta kulkeva valtatie A-121 on kunnostettu, joten vajaan 900 kilometrin pituisen kierroksen tekee helposti parissa päivässä. Turha on kiirehtiä, sillä kolmen päivän aikana ehtii poiketa päätieltä muutamaan pikkukyläänkin, kunhan ei pelkää sorateitä.
Hallituksenvaihdolla vauhtia talouteen?
Venäjän hallitus vaihtui yllättäen tammikuun puolivälissä. Pitkään hallitusta johtanut Dmitri Medvedev sai lähteä, ja pääministeriksi nousi lähes tuntematon Mihail Mišustin.